Kipuan vuorelle, jonka huipulta näen edessäni olevan vielä suuremman nyppylän

Bonjour,

alkuperäinen suunnitelma oli kirjotella viime viikosta, jolloin vaihdoin maisemaa tiilitalojen välistä aavalle ulapalle. Ongelmia tuli kuitenkin matkaan: rakas puhelimeni ei suostu siirtämään kuvia tänne koneen puolelle. Koitan kerätä kaikki tietokonetaitoni ja kirjoittaa kyseisestä aiheesta niin pian kuin mahdollista.

En ole kuitenkaan ilmoitellut itsestäni toviin, joten päätin tulla porisemaan siitä, kuinka olen oppinut tätä kieltä. Mistä olen lähtenyt liikkeelle, kuinka olen edennyt ja ennen kaikkea kuinka opin lisää. Huomioikaa, että kyseessä on aihe, joka vaihtelee paljon yksilöittäin. Nämä ovat siis vain minun kokemuksia.

Ennen kuin olin laskeutunut tukevasti Ranskan kamaralle, olin kauhuissani juuri kielen opiskelusta. Kuinka pärjäisin, koska tunnetusti moni ei puhu Ranskassa englantia? Kieli oli portti kavereihin ja koko ranskalaiseen elämään. Se olisi otettava haltuun niin pian kuin mahdollista. Kauhuani lisäsi se, etten koskaan aiemmin ollut avannutkaan ranskan kirjaa.

Kuukausien odottelun jälkeen Finnairin pyörät rullasivat pitkin Pariisin kiitorataa. Se oli kaiken alku. Viskasin Rotary-bleiserini päälle ja lähdin selvittämään tietäni ulos lentokentältä. Vastassa minua olisi ihmisiä,  joita en ollut koskaan tavannut. Olin vaihtanut vain muutaman sähköpostin heidän kanssaan. Päässäni pyöri monta kysymystä, joista suurin oli: "Puhuisinko vastassa olevan host isäni kanssa englantia vai istuisinko hiljaa kahden tunnin ajomatkan?". Se helpotus, jonka tunsin, kun hän sanoi: "Voimme puhua myös englanniksi", oli mieletön. En tietenkään halunnut tuudittautua pelkästään englantiin, vaan halusin oppia ranskan. Mutta tuossa tilanteessa minulla ei ollut muita vaihtoehtoja. Kommunikointi olisi jäänyt varsin lyhyeksi silloisella ranskallani (joka oli pääasiassa vain "bonjour, ca va?").

Ensimmäisellä viikollakaan en antanut itselleni ollenkaan armoa. Tartuin härkää sarvista heti, ja osoittelin lähes jokaista sanaa kysyen sen merkitystä. Olin kuin tynnyrissä kasvanut tyttö: en tiennyt MISTÄÄN mitään. Suorastaan kala kuivalla maalla. Kaikki ympärilläni oli uutta, josta halusin ottaa uteliaana selvää.

Sitten koitti varmasti jokaisen vaihtarin iso jännityksen aihe: koulu. En muista ensimmäisestä päivästä paljoa. Ihmettelin lähes jokaista juttua: kouluruokaa, oppilaita ja yleisesti koko koulusysteemiä. Tutustuin pikkuhiljaa luokkaani ja sain selville, etteivät he puhuisi englantia kanssani. Alkujärkytyksen jälkeen tajusin sen olevan vain hyvä juttu, koska siten oppisin kielen nopeaa. En tosin ymmärrä, kuinka he ymmärsivät minua, kun koitin epätoivoisesti iskeä sanoja perä jälkeen. Heille kuitenkin kiitos, koska muuten varmasti olisin jumittautunut englannin pariin.

Myös isäntäperheeni kanssa kävin keskusteluja ranskaksi. He ostivat lapsille tarkoitetun piirustustaulun, jolle he voisivat kirjoittaa kaikki tuntemattomat ilmaukset. Google-kääntäjä pääsi myös aika ajoin käyttöön, ja heidän suomensa parantui paranemistaan - unohtamatta minun ranskaani. He auttoivat minua myös viikottaisten ranskan läksyjen parissa, joita sain sähköpostitse.

Toki paikallisen musiikin kuuntelu, lehtien selaileminen ja elokuvien katsominen ovat olleet avuksi. Ranska on siinä suhteessa LOISTAVA maa, koska täällä ei tunneta tekstiyksiä ja kaikki on simppelisti ranskaksi. Ei siis tarvitse ihmetellä, millä kielellä elokuvia pällistellään.

Kiteytettynä voin todeta tämän prosessin olleen monen muuttujan summa. Joskus toki tulee aikoja, jolloin en saa suutani auki ja olen valmis jättämään leikin kesken. Toisinaan puolestaan tuntuu, että opin paljon uutta lyhyessä ajassa. En tietenkään väitä puhuvani virheetöntä ranskaa. Ei, minulla on vielä paljon opittavaa, mutta voin myöntää olevani paljon itsevarmempi sen suhteen. Enää minulle ei tarvitse toistaa jokaista kysymystä ja odottaa vastausta pähkäillessäni sanoja. Nykyään voin käydä keskustelun ranskaksi kysymättä tauotta sanojen käännöksia. On myönnettävä, että on mukava tehdä töitä kielen eteen, kun näkee myös tuloksia.

Pitäkää tuo kuva mielessä aina, kun olette astumassa mukavuusalueenne ulkopuolelle. Sieltä tulee parhaimmat muistot.

Bisous,

Riikka

p.s. Olen tykästynyt kovasti ranskalaiseen artistiin "Christine and the queens". Tässä muutama kappale, joita kuuntelen tauotta.

christine and the queens - " Saint claude"

christine and the queens- "christine"

christine and the queens - "iT"

Vaihtareitten kokoontumisajot

  Hei!
Tämä postaus tulee tavallisesta sunnuntaista poiketen muutaman päivän myöhässä, mutta sunnuntaina en vain kyennyt istahtamaan tietokoneen ääreen (yöunia oli koko viikonlopulta takana alle 10). Täältä pesee nyt kumminkin kilometripostaus muikeimmasta viikonlopusta.

Hypättiin tien päälle perjantaiaamuna suuntana Mont St. Michel. Olen nähnyt kyseisestä saaresta vain mielettömiä kuvia ja oli huisia päästä pällistelemään sitä muiden vaihtareiden kanssa.

Perjantai päivä vietettiin suurimmaksi osaksi bussissa kököttäen, mutta se ei ollut ongelma eikä mikään niin mielettömässä seurassa. Bussimatkoihin kyseisten vaihtareiden kanssa kuuluu: naurua, naurua ja vielä enemmän naurua! 

Bongasin tosin tien päältä tuon yllä olevan sillan, erikoinen muotoratkaisu mutta toimii!

Suomi+Peru

Pysähdyimme iltapäivällä hautausmaalle, joka oli pyhitetty amerikkalaisille sotilaille toisen maailman sodan seurauksena. Paikka oli itsessään henkeäsalpaavan kaunis, missä vierailee useita turisteja erityisesti Yhdysvalloista. Me vaihtarit napsimme kuvia sen minkä kerkesimme ja nautimme vain paikan kauneudesta.

Hautausmaahan oltiin liitetty yhteys rantaan(jonne amerikkalaiset sotilaat aikoinaan rantautuivat), jonne saattoi kävellä viherikön läpi mukavaa puistotietä pitkin. Brasilialaisten mielestä ranta oli "ihan okei" samaan aikaan kun minä haukoin henkeä etsien rantaviivan loppua.

Australia+Kanada+Arvaa kuka?

Mie ranskalaisen rotexin(=entinen vaihtari) kanssa.

Käveltiin Matheuksen(yllä oleva brassi) rantaa pitkin ja parannettiin maailmaa. Joskus vaihdossa kaipaa keskusteluja, joten oli mukava jakaa ajatuksiamme. Eri kulttuureista tulevat nuoret kohtaa toisella puolella maailmaa ja taustoista riippumatta löytää yhteisen sävelen. Jännää mutta mieletöntä.

Näin ensimmäisen kerran kiertolaisia hevoskärryineen.

Perjantai iltana saavuttiin hotelliin jossain päin Normandiaa. Oltiin juuri purettu kassit bussista ja juttelimme pihalla, koska samassa hotellissa yöpyisi myös toisen alueen vaihtarit. Katsoin sitten ikkunaan, ja siellä oli kaksi suomalaista tyttöä. Olin niin helpottunut ja onnellinen päästessäni puhumaan taas suomea, että tirautin jopa muutaman kyyneleen. Se ikkuna Normandian illassa noiden upeiden ilmestysten kanssa tekivät päivästäni ikimuistoisen. <3

Kukon laulun aikaan hypättiin taas linja-auton kyytiin ja suunnattiin varsinaiseen määränpäähän: Mont St. Micheliin. Perille päästyä ohjelmassa oli seitsemän kilometrin kävelyretki koko saaren ympäri. Tarkotuksena oli pukea shortsit, mutta järjestelmällisenä ihmisenä unohdin omani joten kuljin yökkäreitten housuissa pitkin Normandiaa.

Suomi ehostus (kuvasta puuttuu kaksi muuta tyttöä)

AUSTRALIA JA MIE <3

<3

Näin jonossa kuljettiin ja tuo hiekalta näyttävä maaperä oli jotai hyllyvää merenpohjaa, johon jäi jumiin.(Kiskottiin yksi rotary sieltä pois) Annoin myös mukaani ottamani salmiakit yhdelle oppaalle, joka kertoi pitävänsä paljon tästä kaikkien rakastamasta Suomi-herkusta. Jos joku siis haluaa lisätä salmiakki&Suomi-karkki varastojani, niin en pistä vastaan.

Lauantai iltana ohjelmaan kuului illallinen ja kansallislaulujen laulaminen. Tunnelma oli mitä parhain ja kaikki huipentui DJ:n esiintymiseen. Sunnuntai aamuun herättiin kaikki silmät ristissä enemmän tai vähemmän nukkuneena. Aamiaisen jälkeen käytiin tutustumassa itse saareen. Sataa tihkutti, mutta se ei tunnelmaa pilannut.

Kaiken kaikkiaan upea viikonloppu upeassa seurassa ja mahtavassa paikassa! Hetken maailma oli tässä.

Bisous,

Riikka

If you can't say something nice say it in French

                                                                Heipparallaa jälleen kerran!

Mun elämäntahti on sen verran verkkaista täällä, että tämä kerran viikossa postailu passaa vallan mainiosti. Ongelmaksi on aina välillä tosin muodostunut wifin heikko yhteys, mutta en anna sen häiritä.

Edeltävän viikon vietin tosiaan neljännen isäntäperheeni tykönä, koska hostvanhemmilla oli työmatkoja. Käytännössä tämä tarkoitti minulle seuraavaa: pitempiä yöunia, uusia aluevalloituksia julkisessa liikenteessä (astuin ekan kerran ranskalaiseen bussiin, oli kyllä kokemus) ja toki Frendien katsomista ranskaksi. Tajusin, kuinka kätevät ne naurukohdat ovat: niissä vaan hyväuskoisesti nauraa ja luo samalla illuusion, että olisi ymmärtänyt jotain. Lopulta tosin hekottelin vaan koko tilanteelle.

Reittini oli Santesista CHR B Calmetteen, eli aivan tonne toiseen laitaan asti.

 Mitä siihen linja-autoiluun tulee niin jännittävää siitä teki se, etten tiennyt ollenkaan missä pysähtyä. Pienen päänpyörittelyn jälkeen selvisin kuitenkin onnellisesti koulunpenkille. Koulussa oli viime viikkona paljon läksyjä ja minä tuskailin ranskan kirjallisuuden parissa yömyöhään. Lopulta totesin läksyjen olevan turhan hankalia, mutta tulipahan tehtyä.

Tämän kaverin kanssa vietin iltapäivät koulun jälkeen. Oikein leppoisat arkipäivät siis takana.

Lauantaina koulun jälkeen kiiruhdin Lilleen näkemään Madalyneä(tuttavallisesti Maddyä). Hän täytti edellisenä viikkona 18 vuotta ja ostin hänelle ihan mainion kirjan (ainakin omasta mielestäni): wreck this journal everywhere. Hän teki työtä käskettyä ja sain päivän naurut, kun hän käpösteli ympäri Lilleä kuvan osoittamalla tavalla.

Lounastusta aurikoisessa Lillessä.

Lauantai-iltapäivällä matkasin takaisin Arrasiin. Matkan taitoin iloisesti hostveljen kanssa musiikkia kuunnellen ja kurkkusuorana laulaen. Nämä automatkat ovat ehdottomasti lemppareitani, pitkätkin reissut taittuu rattoisasti.

Pilvinen Nord-Pas de Calai

Arrasin huiskeessa sattuu ja tapahtuu ja ihanan lauantaini kruunasi ranskalaiset häät, joita pääsit todistamaan matkalla rautatieasemalle ostamaan junalippua. 

Bisous,

Riikka

p.s. Asia, jota kaipaan paljon Suomesta, on hiljaisuus. Kaipaan hetkiä, jolloin istua kökötän täydessä linja-autossa ja en kuule muuta kuin pyörien hurinan. Puhumattakaan illoista rannalla toppatakki korvissa ja kilometrin säteellä ei ole ristin sielua. Saa istua ja ajatella. "Silence is luxurious".