Parempi myöhään kuin ei milloinkaan(?)

Bonjourta taas tupaan,

Riikka täällä taas(=viimein) kirjoittaa. Varmaan monella on käynyt mielessä, että missä Indokiinassa se likka majailee ku tarinoita ei tule... Suoraan sanoen on niin paljon tarinoita, ettei bloggerikaan suostu tunkemaan niitä kaikkia kuvia tähän samaan postaukseen. Noh eniveis, ne loppujutut tulee ajallaan...

Kerron teille viikonlopusta johon olin laskenu kuukausia, viikkoja, päiviä ja jopa sekunteja! Nimittäin SUOMI-joukkojen saapumiseen tänne. Ihanainen Mimi äitineen saapuivat Lilleen 19.3.2015 kello 20:48. Odotin kädet hiostuneena heitä tunnin, koska halusin valmistautua henkisesti. Tai heitämpä nyt retorisen kysymyksen: "kuinka valmistautua henkisesti jonku äärettömän tärkeän ihmisen näkemiseen, kun viime kerrasta on se seittemän kuukautta?" 

Oli ehdottomasti mieletön viikonloppu, ja vaikka olen Lillessä ollut nyt sen seitsemän kuukautta löysin itsekin uusia nähtävyyksiä...

...kuten tavaratalon katon josta näkyi Lille aivan mainiosti!

Kaunis kolmen kopla oli aina valppaana! Päästiin käymään myös minun koululla, mikä ei ollut mikään läpihuutojuttu. Nimittäin meidän on todistettava henkilöllisyytemme kouluun tultaessa, eikä sisäpuolelle pääse ihan kuka tahansa... 10 minuutin pyörähdyksen sain kuitenkin aikaiseksi naamioimalla heidät "perheekseni". Menee ainakin ulkonäöltään läpi, eikö?

Kaunista Lilleä pyöriessä ympäri juteltiin ties mistä maailman kommelluksista, joita oli tapahtunut tämän reissun aikana. Meillä oli aivan mieletön viikonloppu, ja mikä ihaninta niin pääsin näyttämään heille toisen kotikaupunkini(vaikka kuinka Lahti on aina ykkösenä sydämessä!) En osaa tarpeeksi kiittää heidän tuloaan tänne, minulle se merkkasi aivan suunnattoman paljon.

Coucou! Oletko vielä mukana??

Tapaamisten lisäksi olen tuikannut kuononi uskaliaasti ulos, koska aurinko on saapunut! Lämpötila on noussut, puut puskevat uusia lehtiä, kesä tuoksuu ja elämä hymyilee. Olen nauttinut näistä auringon säteistä ystävieni kanssa aina kun siihen on ollut mahdollisuus! Nykyään neljän tunnin hyppytunnit eivät kulu käytävien pattereihin liimautuneena, vaan puistoissa kölliessä ja lueskellessa!

Kyllä, kesä tulee viimein. Tätä on odotettu! Kiitos teille kaikille myös kärsivällisyydestä!

Seuraava stoori tulee niin pian kuin mahdollista,

Bisous,

Riikka

Kuka voisi kellon seisauttaa?

Bonjour,

lomani kääntyvät kohti loppuaan ja paljon on ehtinyt taas tapahtua. Tarinat jätän kuitenkin toiseen kertaan, ja valotan puolestaan aatoksiani.

Sitä ennen kuitenkin täytyy mainita, että törmäsin tähän parisataiseen oopukseen kirjakaupassa ja oli pakko napata matkaan- arvatkaa minkä kourassa olenkin sitten viettänyt loppupäivät...

Mutta nyt asiaan... ennen kun lähtönhetki koitti viime elokuussa oli aivan varma, että vuosi on pitkä pätkä, ja aika köröttelisi verkkaisesti. Tottahan toki vuosi on pitkä aika ja siinä kerkee tapahtua yhtä jos toista, mutta lopulta se sujahtaa silmien ohitse Kimi Räikkösen tavoin.

Voiko vuodessa saada oikeita ystävyyssuhteita, jotka säilyvät läpi elämän? Koskaan sitä ei voi taata mutta uskon, että voi, kuhan ei tuhlaa aikaansa semmoseen turhanpäiväseen jaaritteluun. Voiko vuodessa oppia täysin vieraan kielen? Vaikeeta se voi olla ja työteliästä varmasti mutta loppujen lopuksi se on sinusta kiinni. Vuodessahan sitä tulee tajuton ikävä kotimaataan ja tovereita? Tietenkin, eikä se ikävä ainakaan minun kohdalla mihinkään ole lähtenyt. Ero alun kanssa on vain se, että olen tottunut ajatukseen ja luonut elämäni tänne. Mutta vuosihan on NIIN pitkä aika, eikö totta? Riippuu jälleen sinusta onko se pitkä aika millainen- nautitko hetkistä yrittäessäsi aina parhaasi vai heitätkö lusikan lavuaariin heti kun alkaa ketuttaa. Silloin nimittäin se vuosi saattaa tyssätä parin kuukauden paikkeille.

^ Nuo kaikki kysymyksen pörräsivät mielessäni ennen lähtöäni ja alun aikana. Nyt olen saannut niihin vastaukset, jotka haluan jakaa teidän kanssanne. 

Fiilis on joskus kun reissumiehellä konsanaan. Joskus sitä kohtaa ylä- sekä alamäkiä, myrskyjä ja auringonpaistetta, upeita maisemia taikka betonikyliä. Koskaan sitä kuitenkaan ei pysähdy loputtomiin, vaan aina jatkaa matkaa löytääkseen ja oppiaakseen jotain uutta. Reissusta pitää samaan aikaan nauttia- eikä jättää kääntämättä jokaista kiveä. Uskomattomistakin paikoista voi löytää aarteen.

Ihmisistä, joiden kanssa matkaa taittaa, puhumattakaan. Persoonat, joista olet aluksi varma, ettei teidän välillänne toimi ollenkaan, osoittautuvatkin sieluntovereiksi- ja toisinpäin. Kansalaisuudesta, kielestä, välimatkoista jne. riippumatta sitä voi löytää äärettömän läheisiä ystäviä ja perheenjäseniä, jotka säilyvät läpi elämän. Sydän sirpaleina sitä sanotaan toisillemme näkemiin tietämättä, milloin seuraavaksi kohdataan. Mutta se on varma, että kyyneleet junan ikkunassa ei ollut viimein silmäys ystävästä, jonka juna puksutti toiselle puolelle maailmaa. He pysyvät aina sydämessä ja heitä ikävöi niin kauan kunnes heidät näkee uudelleen.

En koskaan vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Osaan puhua monella kielellä, mutta millään niistä en osaa muotoilla, kuinka paljon tämä reissu on minulle merkannut. Nyt kömmin peiton väliin ja lähden katsomaan Nukku Matin uutisia.

Bisous,

Riikka

Uusia tuulia

Heipsan taas,

viikot vireähtää, ja paljon on kerennyt taas tapahtumaan...

Rotarylla on tapana vaihtaa isännöivän ja sponsoroivan klubien kesken viirejä. Minä siis tulin tänne kotiklubini viirin kanssa ja palaan Suomeen Ranskan Rotary klubin viirin kanssa. Viimeisessä kokoontumisessa liput vaihtuivat poskipusujen kera:

Kuten kaikki meistä tietää, Australian sää on aivan vastakkainen meidän kotosuomen säähän ja niin on heidän kouluvuosikin. Kun me ryömimme lumihangissa he puolestaan köllöttelevät aurinkorannoilla kesälomaa vietellessä, minkä takia he tulevat&lähtevät tänne tammikuussa. Loogisesti ryhmä siis vaihtui ja viime viikon Rotary-illallisella nähtiin uudet tulokkaat. 

Chile, Bolivia, USA, Suomi(neito)

Arvaa kuka? Uusi-Seelanti ja USA

LET US TAKE A SELFIE

Viikonloppuun mahtui paljon uusia hymyjä ja tuttavuuksia, Sain myös kehuja korvapuusteistani, ja piirin johtaja jopa pyysi reseptiä- kai mie sitten osaankin kokata!

Bisous,
Riikka

Otan ajasta kaiken irti- kun sitä on.

Bonjour:ta taas tupaan!

Pari viikkoa vierähti viikonloppuineen, jonka takia täällä on ollu mökki hiljaisena. Otetaan kumminkin vaje kiinni niiden kahden viikonlopun puuhapläänien tarkastuksessa:

Puuhaplän numero 1. Brysseli. Tänne suuntasin host vanhempieni kanssa iltapäiväksi, koska aivan rajan kuppeessahan tässä kökötetään. Heitettiin pieni kierros kaupungin keskustassa, ja tämmönen aukio toi aivan Helsingit kadut mieleeni..

Pyörähdettiin myös musiikin museossa, joka täyttyi mekaanisesta musiikista(Varkauden versio on parempi), kansainvälisestä musiikista (Suomesta näytillä oli pajupilli tai sen sukulainen) sekä klassisesta musiikista. Museo oli mukavan kokoinen ja herätti mukavasti ruokahalun. 

Nälkä käytiin kukistamassa paikalliseen tapaan simpukoiden ja ranskalaisten yhdistelmällä, minkä jälkeen kierros jatkui:

Pidin hirmusti Brysselin tunnelmasta ja yleisestä katukuvasta. Turisteja riitti muttein onneksi aivan tunkiolle saakka. Ihmiset olivat mukavia ja kaupunki kaunis sateesta huolimatta.

Löysin myös oivan kortin Euroopan pääkaupungista:

Viime viikolla postista tipahti aivan ihana paketti kotipuolesta, jota olen lähtenyt jo maistelemaan. Onneksi tavaraa on niin paljon, että varmasti riittää useammaksikin toviksi...

Edellisenä viikonloppuna lähdimme host perheeni kanssa puolestaan Pariisiin. Aikaa ei ollut kauheasti, mutta muutaman jutun halusin nähdä, jotka olin missannu joulun reissulta..

1.Katakombit. Pariisin alapuolella, 50 metriä päivänvalon alapuolella sijaitsee 300 kilometriä katakombeja, jotka ovat vuosisatojen kuluessa toimineet erilaisissa tarkoituksissa. Pariisin hautausmaiden täytyttyä 1700-luvulla luurankoja alettiin siirtää katakombien uumeniin hyvään järjestykseen. Yhteensä pariisilaisten jäänteitä siellä on arviolta kuuden miljoonan edestä.

1800-luvulla puolestaan ihmisiä jopa asui katakombien uumenissa, ja toisen maailmansodan kuluessa tunneleiden uumenissa piileskeli vastarintaliikkeen jäseniä ja jopa saksalainen punkkeri. Kohde on äärimmäisen mielenkiintoinen, ja kierros, joka on turistelle näytillä, on vain reilun kilometrin pituinen. Mutta kuitenkin näkemisen arvoinen...

Katakombien jälkeen, patonki kourassa ja Eiffeli edessä - mikä tuo enemmän pariisilaisen tunnelman?

Sunnuntai-aamuna suuntana oli Pompidoun taidemuseo. Hyvissä ajoin oltiin liikenteessä ja paikalle saavuttiin vartin etuajassa. Varma sisäänpääsy(kö?)...

Tämä seinä oli aivan vertaansa vailla.

Tosiaan suunelmat vaihtuivat kättelyssä tämän nähtyäni..."bienvenue à Paris". Noh ei se mitään, jäipähän jotain tekemistä seuraavaan kertaan!

Kotiin en kuitenkaan  vielä ollut matka...

Seuraava kohde- RIEMUKAAREN HUIPPU!

...pohkeet jumissa, pää pyörällä monen askelman jälkeen maisemat olivat sen arvoiset...

Pariisin ilmaa höngittyä ja kauniista maisemista nautittua oli aika palata jälleen arjen pariin.

Bisous,

Riikka

Je suis Charlie...

Bonsoir à tous,

tämä tieto on kantautunut teidänkin korviin. Asia, josta puhutaan maailman joka kolkassa, on järisyttänyt ranskalaisia aivan toden teolla. Siitä puhutaan yhdessä, surraan yhdessä ja eletään sen läpi yhdessä. Kyseessä on toki Pariisissa käynyt terrori-isku 7.1.2015. 

Heti keskiviikko-iltana sosiaalinen media oli täynnä "je suis Charlie"-päivityksiä, radiosta ja televisiosta tuli kokoajan päivitettyä tietoa, lähes kaikissa kaupungeissa järjestettiin suuria mielenosoituksia ja koko Ranska oli järkyttynyt.

Yksi mielenosoituksista viime sunnuntailta

Torstaina ihmisten järkytys oli käsinkosketeltavissa. Ihmiset kantoivat "je suis Charlie"-kylttejä, kirjoittivat samaista lausetta itseensä, koulun pulpetteihin. Lähes joka tunnilla asiasta puhuttiin ja päivän aikana pidettiin useita hiljaisiahetkiä.

Turvallisuustoimia on myös tiukennettu. Varustettuja poliiseja ja armeijaa näkee kadulla jatkuvaan. He tekevät satunnaisia kontrolleja. Kaupoissa, elokuvateattereissa, museoissa ja yleisesti kaikissa julkisissa kohteissa tarkastetaan laukut. Koulujen sisääntuloja seurataan tarkemmin. Kaikki Pariisiin kohdistuneet koulun retket ovat peruttu. Pariisissa oppilaitten täytyy näyttää identiteettikortti päästääkseen sisään. Koulujen eteen ei saa pysäköidä.

Kyseessä on aihe, joka on järkyttänyt koko Ranskaa toden teolla. Sen näkee ihmisten kasvoilta, katukuvasta ja yleisestä tunnelmasta. Tätä tragediaa eletään täällä juuri nyt ja se on saannut ihmiset reagoimaan.

Bisous,

Riikka

Pariisi part 2 ja pienen suuri ystävä

Coucou, täällä taas!

Nyt on jälleen kerran lomat takanapäin ja kylmälle koulunpenkille on palattu. Pysytellään vielä edes ajatuksentasolla siellä lomatunnelmissa, ja kurkataan minun toiseen visiteeraukseen Pariisissa!

Tällä kertaa liikkeelle lähti hiukan pienempi kompanja: mie + hostperhe. Suunniteltiin reissu sen mukaan, mitä en ole vielä nähnyt. Listalle päätyi tietenkin Versaillesin linna - ja niin myös monen muunkin turistin... oltiin hommattu liput etukäteen (JOS ikinä menette Pariisiin, hommatkaa liput etukäteen. Muuten "mission impossible") ja jonotettiin reilu puolitoista tuntia päästääksemme sisään. Minusta oli tosin oikein mukava odotella, koska kerrankin oli edes hiukan kylmä (-5) ja sai raitista ilmaa! 

Ennen jonotusta kierrettiin puutarha ja pienemmät rakennukset:

Marie Antoinetten kesämökki

... ja sitten taas jonoon...

...tunnin päästä..

...VIIMEIN linnan ikkunasta!

Lähes joka huone/sali/halli oli koristeltu mitä koristeellisimmin kattomaalauksilla, muotokuvilla ja patsailla. Upeita yksityiskohtia oli niin paljon, että päätä huimasi jo yrittäessäni ymmärtää koko kokonaisuutta... 

Yläpuolella näette tunnetun "galerie des glaces" (vapaakäännös: peilisali) pienen tietoiskun kanssa: kaikki kulta jonka näette Versaillesissa ei ole mitään maalilla huitastua. Hämmennys kasvoi vaan kasvamistaan!

ja tietenkin myös kuningattaren makuuhuone!

Oltiin käpöstelty pitkin linnan käytäviä koko päivä. Päivälle ei tosin olisi voinut saada parempaa päätöstä kuin viimeiset auringon säteet koskettivat kultaisia portteja:

Seuraavana aamuna keula suunnattiin kohti Louvrea! Jonotuksen jälkeen täyttä päätä pistin menemään nähdäkseni edes vilauksen Mona Lisasta. Lopputulos oli tosin tämä...

Mie ja pari muuta toveria!

Sain toki kuvan lähempääkin

Visiteeraatiin toki myös Egyptin osastolla! Paljon ne on sieltä tänne Ranskaan juttuja roudattu. Kuvia en tosin räpsiny, unehtu..

Mutta yhteiskuva pyramidin viereltä ei todellakaan unohtunut!

Viimeisenä iltana käytiin tutustumassa Niki de Saint Phallen näyttelyyn. Voin valehtelematta sanoa, että oli paras näyttely, jonka olen koskaan nähnyt! Jos liikutte näillä suunnilla, suosittelen. 

Viimeisen aamupäivän tarkoitus oli mennä katakompeihin, mutta paikalle päästyämme jono oli korttelin pituinen joten jätettiin se suunnitelma sitten siihen. Päivä sattui olemaan tiistai, joten mitkään museot eivät olleet auki. Pyhitettiin siis aamupäivä kävelemiseen Pariisin kaduilla, nauttimalla jäätelöä "la maison Berthillonissa" ja kävelemällä rakkauden siltaa pitkin.

Tämä reissu oli aivan mieletön: sää suosi, seura oli mitä parhainta ja Pariisi ei pettänyt taaskaan! Seuraavaa kertaa odotellessa...

Bisous,

Riikka

p.s. Ajattelin, että mun on pakko tulla kertoo teillekin minulle erityisen läheisestä persoonasta täällä. Alussa hän oli hiukan ujo, vetäytyvä ja varautunut. Tottuneena kyseisiin luonteenpiirteisiin rakkaassa kotimaassani annettiin toisillemme aikaa tutustua toisiimme. Askel askeleelta lähennyttiin: alettiin katsoa televisiota yhdessä- löydettiin lempisarjakin- halattiin, ja lopulta nukutiin yhdessä. Tämä persoona on äärimmäisen tärkeä minulle ja joka kerta kun näen hänet en voi kuin hymyillä. Tämän erityisen nimi on...

....BOOGIE! Kyseessä on tosiaan tämän hostperheen kissa. 

p.p.s Hyvää uutta vuotta! Outoa ajatella, että parin viikon päästä on puoliväli ja tänä vuonna tulen kotio... no täällä kuitenkin vielä monta hetkeä nähtävänä ja koettavana!