Tervehdys taas,
nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että olen viettänyt täällä tasan kuukauden ja kaksi päivää.On siis aika tulla kertomaan, miten ranskalainen elämäni on lähtenyt liikenteeseen.
![]() |
| Kuva on tärähtänyt, koska pääsi unohtumaan, että puhelimet ovat kiellettyjä koulun sisäpuolella. |
Perjantaina kun tulin kouluun, kaksi ranskalaista ystävääni olivat ostaneet minulle kukkia. Ele oli mitä ihanin ja teki päivästäni ikimuistoisen. Mentiin myös perjantaina koulun kanssa elokuviin, joka oli mukavaa vaihtelua ranskan tekstien analysoimisen sijasta.
Mitä voin sanoa kuukaudestani täällä, niin olen oppinut paljon itsestäni. On uskomatonta, että lähdin tänne yksin ja olen kuukaudessa luonut itselleni pohjan ranskalaiseen elämään. Olen oppinut kieltä, olen saanut ystäviä niin merten tuolta puolen kuin tästä ihan vierestä, olen jo hiukan parempi suunnistaja Lillessä ja ennen kaikkea oppinut elämään hetkessä. Vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että on tärkeää olla suunnitelmia tulevaisuuteen, on pystyttävä nauttimaan siitä, mitä on ympärillä juuri sillä hetkellä. Jokainen päivä ei ole mitä parhain, mutta jokaisesta päivästä voi halutessaan löytää jotain mieletöntä.
Ranska oli vaihtomaana yllätys minulle, ja ennen lähtöäni minua jännitti ja paljon. Saavuin tänne yksin ja aloin heti pienin askelin opettelemaan kieltä ja kulttuuria. Mitä voin sanoa ranskan kielestä, se on vaikeaa muttei mahdotonta. Joka päivä haastan itseni puhumaan niin paljon kuin mahdollista. Tartuin siis heti alkumetreillä härkää sarvista.
Sain myös mitä parhaat vaihtaritoverit, paikalliset toverit, isäntäperheet ja kaupungin. En tiedä, miten pukisin tämän sanoiksi, mutta olen hirmu kiitollinen.
Lauantaina lähdin sitten kauppakierrokselle kolmen muun vaihtaritoverini kanssa. Kysyin onnistuneesti tietä ranskaksi ja löysin aivan todella herkullisen ravintolan. Odotin myös tunnin brasiliaista poikaa Zaran ulkopuolella, koska hän innostui shoppailusta. Lopulta päädyttiin yhdessä puistoon picnicille nauttimaan auringosta ja croissanteista.
Lillen maisemien saattelemana voin tähän loppuun sanoa, että jään innolla katselemaan, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan.
Bisous,
Riikka







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti