tiistai 5. elokuuta 2014

I'm in love with a place I've never been

Kohta kerään kimpsuni ja kampsuni ja asetun asustelemaan Lillen ympäristöön. Kyseessä on kaupunki, jonka katuja olen tallannut mielessäni netistä löytämieni kuvien välityksellä. Paljoa en siitä vielä tiedä, mutta kohtahan lähden siitä ottamaan paikan päälle selvää.


Itse Lillessä asuu noin 225 000 ihmistä, mutta lisäten tuohon lukuun ympäröivät alueet, todellinen asukasluku kipuaa sinne miljoonan huikkeille. Isompiin piireihin olen siis siirtymässä, joka tarkoittaa varmasti alussa aktiivista suunnistusta google mapsin kanssa. 

Kuvien perusteella Lille näyttää hyvin ranskalaiselta ja kauniilta kaupungilta, eikö totta? Moni, joka on käynyt siellä, on sanonut sen muistuttavan hiukan Tamperetta. Siitä en vielä osaa sanoa, mutta rennolta yliopistokaupungilta se vaikuttaa.Onneksi pääsen pian koluamaan sen pieniä kujia.
Ranskassa olen tosiaan käynyt kolmisen kertaa aiemmin, mutten koskaan Pohjoisessa. Uutta aluevaltausta siis tiedossa.
Kauniiden maisemien lisäksi minua odottaa tuolla aivan mielettömän ihania ihmisiä. Jokainen tuolla suunnilla majaileva, jolle olen puhunut, on ollut upea persoona. Enkä malta odottaa pääseväni tutustumaan heihin kunnolla.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Bisous
Riikka

2 kommenttia:

  1. Johan tässä jo iha itkettää :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elähän nyt vielä. Säästetään kyyneleet myöhemmäksi-meillä on vielä monta yhteistä päivää jäljellä!<3

      Poista